pitkiä saumoja.

Plus-kuvioisista tilkkublokeista kokoamani tilkkupinta on jo ehtinyt odotella, että leikkaisin ja ompelisin siihen jatkopaloja, joiden avulla pinnasta tulee sängynpeiton kokoinen. Tänään sain homman valmiiksi.


Ehkä tilkkupinta näyttää kuvassani vajaamittaiselta, mutta en levittänyt sitä sängyn päälle kunnolla. Kunhan sen verran levitin, että sain pari kuvaa otetuksi.

Tästä kuvasta näkee ehkä, miten tilkkupinnan toinen pää on rytyssä.


Kehyskaitaleiden tai muuten tilkkupintaan ommeltavien lisäreunojen tekeminen ei ole minulle mieluisinta tilkkutyötä! Olen aivan uupunut, vaikka ompelin vain neljä pitkää saumaa (ja muutamia lyhyitä kootessani pätkistä tarpeeksi pitkiä kaitaleita).

Olen tänään myös pessyt eilen ihanasta Menitan Outlet-myymälästä ostamiani kankaita, joita en ole teille esitellytkään. Jotenkin tuntui tärkeämmältä näyttää, miten hauskat kangaspakkavalikoimat liikkeessä oli!

Otin seuraavaksi suurin odotuksin esiin tähän työhön aikomani taustakappalekankaan. Mielestäni sitä oli kaapissa paljon, mutta voih, ostamani pala oli säälittävän pieni verrattuna tilkkupinnan kokoon. Tietysti pala näytti isolta sitä ostaessani, kun yleensä ostan kangasta enintään metrin ja tätä oli sentään melkein kaksi metriä.

No, ei auta muu kuin koota taustakangas jälleen paloista. Soile aina ihmettelee, miten viitsin, mutta pakkohan minun on, kun kankaat ovat niin pieniä kaikki. Olen saanut teiltä lukijoilta kaikenlaisia vinkkejä, esimerkiksi kehotuksen käyttää lakanakangasta taustakappaleena, mutta en vain opi.

Siivoilin eilen ompelupöytääni ja sieltä löytyi tukku kaitaleita ja jäännöspaloja. Näistä voisi ahkera ommella vaikka pari pussukkaa.


Sain eilen valmiiksi myös muutaman päinvastaisen mielenkiintoisen tilkkublokin. Niiden värit eivät kovin hyvin sointuneet keskenään, mutta kokeilin silti, miltä päinvastainen isompi tilkkublokki näyttäisi. Se näyttäisi suunnilleen tältä:


Eli keskellä on vaaleampia paloja ja vinoviivan tyyppiset ovat tummia. Jouduin keskittymään hartaasti, että ompelisin palat yhteen oikein päin. Olen tehnyt toisia blokkeja niin monta, että ne osaan jo ulkoa, joten aavistelin, että tässä tulisi helposti virheitä. Kuvasta päättelen, että ompelinkin oikein. Ihme!

Kommentit

Aivosolu sanoi…
Mahtavaa kun tulee valmista :) Hieno lähikuva tuosta tummasta plussasta. Ei sitä isossa pinnassa huomaakkaan kaikkia kangasihanuuksia. Suosittelen lakanakangasta taustaan, ja kyllä muuallekin. Halvempaa ostaa normikaupasta kun kangaskaupasta... Mä taidan kyllä olla vähän erikoistunu noihin lakanoihin. Tulee osteltua pussilakanoitakin sillä silmällä...
Schulz Family sanoi…
love the plus quilt. It is huge!! What a lot of work
Tilkku & Tilkku sanoi…
Oletpa ollut ahkera, tehokas ja tuottoisa. Uutta valmistuu tämän tästä. Plus-peitosta tulee hieno ja tuo kokoamasi blokki on ihan superhauskoita kankaista koottu, esim. possu ja tanssivat sääret.
Kati sanoi…
Plus-peitto on niiiin minun värinen :) Hauskoja kankaita sinulla, joka työssä.
Tiinatei sanoi…
Hauska blokki: sika on jäänyt säärten lumoihin ja on ihan jämähtänyt paikallen niiden suloutta ihaillessaan :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.