uudenlainen tilkkublokki.

Vihjasinkin jo American Patchwork and Quilting –lehdestä kirjoittaessani, että löysin sieltä mielenkiintoisen tilkkublokin ohjeineen. Vaikka koko peittopintaan (no en ole edes tarkistanut, miten valtavan kokoinen tilkkupeitto ohjeen mukaan ommellen syntyisi) tarvittaisiin kolme metriä sekä vaaleaa että tummaa neutraalia kangasta, en malttanut olla kokeilematta ohjetta.


En ole vuosiin ommellut kalanruotokuvioista tilkkupintaa. Tai melkein kahteenkymmeneen vuoteen. Tämä ohje kehotti ompelemaan vaalean ja värikaitaleen yhteen ja samalla tavalla tumman ja värikaitaleen ja leikkaamaan niistä tietyn mittaisia paloja. Sitten parikaitaleet ommeltiin puolihirsimökkimäisesti yhteen.

Lopputuloksena oli aika merkillisen epämääräisen muotoinen tilkkupinta, josta leikattiin tuo 27cm kanttiinsa neliö.

Jaa nyt katsoinkin, että valmis peitto näillä ohjeilla on 601/2” x 801/2” eli noin 154cm x 205cm – aivan järkevän kokoinen. Huokaus! Täytynee hankkia kolme metriä vaaleaa ja toiset kolme tummaa neutraalia kangasta ennen kuin aloitan varsinaisen työn. Eiiih! Täytyykö tästä suunnistaa kangaskauppaan tositarkoituksella?!

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Kivan näköinen blokki:)
Irma sanoi…
Mukava nähdä lopputulos, en osaa yhtään arvata minkälaista on tulossa:)
Kangastuksia sanoi…
Kiva blokki. Tuotahan voisi varioida niin, että valitsisit lähtökohdikssesi kolme värisävyä, esim. tässä blokissa olevat sinisen, tumman ja vaalean. Sitten voisit varioida vaikkapa pelkästään sinistä väripaletilla haluamaasi suuntaan (tummemmaksi tai vaaleammaksi, vihreän kautta keltaiseksi, violetin kautta punaiseksi jne.) tai sitten voisit varioida kaikkia värisävyjä - siinä sinä olet mielstäni taitava. :) Näin menettelemällä voisit hyödyntää omia kangasvalikoimia, ellet oikeasti halua ostaa uusia kankaita.



Unknown sanoi…
Upean näköinen blokki, näyttää monimutkaiselta. Kai nyt kangasostoksille pitää lähteä ;)
Tilkku & Tilkku sanoi…
Tuohan näyttää kivalta. Luulisin, että on aika nopea malli.
Kati sanoi…
Siitä tulee mielenkiintoista. Marja Matiisen on myös kirjassaan "lapitöö eesti kodus" tehnyt vastaavaa kolmella kaitaleella + vähän varioiden, tuolin päällisiä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.