ei mitään valmista.

Tosi lupaava otsikko! No, tasoittelin perjantaina ja lauantaina keltaiset tilkut 11cm x 11cm –kokoisiksi neliöiksi. Tytär tuli kuvaan heiluvine villasukkajalkoineen.


Keltaisia tilkkuja on yhteensä kahdeksan, ja laskeskelin neljästä tulevan sopivasti laukun etu- ja toisesta neljästä laukun takakappale.

Olin jo aloittaessani päättänyt, että yhdistäisin neliöt tilkkupinnaksi niin, että niiden väliin tulee kaitaleet. Kokeilin aivan ensiksi valkoista kaitaletta, mutta arvelin siitä tulevan liian pliisun. Näiden vaaleiden tilkkujen ja mahdollisen mustan kaitaleen välinen kontrasti taas oli liian kova. Kokeilin vaikka mitä värejä ja lopulta päädyin kahteen vaihtoehtoon. Punaiseen:


Tai vihreään:


Olin jo kallistumassa punaisen puoleen, kun Tytär vakuutti minut: vihreän kankaan kanssa tilkut näyttävät hienostuneemmilta.

Leikkasin itselleni ilmaisjakelulehdestä oikein laukun kaavan, jotta palojen kasvattaminen sopivaan kokoon kävisi helpommin (eli ilman ylettömiä mittaamisia ja laskemisia).


Laukun kaava on sama kuin tässä laukussa:


(Kaava on uusimmasta japanilaisesta laukkukirjastani.) Periaatteessa tämä on siis samanlainen kuin laukkuni yleensä, paitsi eri kokoinen ja hieman eri tavalla toteutettu pohjan muotoilu.

Vain sivukappaleet puuttuvat, ja laukun pinta on valmis:


Tikkausvalmisteluja

Otin hetkeksi esiin lilahtavan tilkkupeiton ja aloin piirtää siihen loivan aaltomaisia tikkausviivoja. Alkuperäinen aaltomalline on taas jossain, niin että jouduin kehittämään uuden version. Se on hiukan entistä leveämpi ja lyhyempi. Työläs käyttää. Ehkä etsiskelen alkuperäistä mallinetta vielä tovin.


Mielessä myös

Jostain syystä haluaisin tehdä kaitaliinan tapaisen pöytäliinan, jossa olisi kirkkaita värejä ja tilkut puoliympyrän muodossa. Innoitus tästä pöytäliinasta (malli löytyy Quilting Dailyn sivuilta) ja kankaat voisivat olla vaikka tällaisesta kokoelmasta ihania, kirkasvärisiä kankaita:


Kissakangas voisi näkyä isommin ja muut kankaat olla sektoreina.

Joulukankaat prässissä

Kuva on otettu ajat sitten, mutta sain tämän vastikään Tyttäreltä. Kissa on jälleen löytänyt mieluisan paikan, tällä kertaa joulukangaspinoni päältä, tilkkutöitteni keskeltä:

Kommentit

Tintti sanoi…
Ihania nuo kirkkaat kankaat. Mallikin näytti hyvältä.
Anonyymi sanoi…
Hei!
Käyn melkein joka päivä ihailemassa blogiasi: kiitos monista vinkeistä. Oli pakko kirjoittaa kommentti, kun tuli kuva kangaspinosta ja söpö kissa painona.
Vinkki: löysin pitsitien blogista suosikkivärikyselyn ja arvonnan.
T: Annele

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.